Kuntaliitos
Kouvolan seudulla poliittiset päättäjät ottivat ison, historiallisen askeleen viime vuoden lopulla, kun päätimme perustaa uuden suuren Kouvolan 1.1.2009. Erinäisten vaiheiden jälkeen kaikki kuusi selvityksessä mukana ollutta kuntaa hyväksyivät liitoksen. Itse olin vahvasti uuden suurkunnan kannalla. Voit käydä lukemassa "Suurkunta - suuri mahdollisuus" kirjoitukseni viime lokakuulta täältä.
Vuosi 2008 tulee olemaan todella kiireinen ja mielenkiintoinen. Itse olen korkeimmassa päättävässä elimessä, järjestelytoimikunnassa, varajäsenenä ja kiinteästi valmistelussa mukana. Vaikutan myös Kouvolan seudun kuntayhtymissä, joissa luonnollisesti valmistelu uutta kuntaa silmällä pitäen on alkanut jo täydellä teholla.
"Kouvola on tulevaisuudessa innovoiva, tehokas ja asiakaslähtöinen palveluorganisaatio", kuuluu minun lyhyt ja ytimekäs visio, jonka pohjalle uutta kaupunkia on hyvä rakentaa. Päivitän tuoreita tietoja ja ajatuksiani Kouvola 2009 - projektiin liittyen säännöllisesti päiväkirjassani.
Keskeiset painopisteet
Seuraavassa listaan viisi mielestäni keskeistä asiaa, jotka valmistelussa ovat ensiarvoisen tärkeitä onnistuneen lopputuloksen kannalta:- Elinkeino-organisaatiosta tehdään yhtenäinen ja tehokas, jossa taitavasti yhdistetään olemassa olevien toimijoiden vahvuudet ja sitoutetaan heidät yhteiseen päämäärään
- Projektin tiedottaminen pitää olla nopeaa, avointa ja tasapuolista niin median, työntekijöiden kuin päättäjienkin suuntaan
- Muutoksen johtamisessa pitää erottaa ihmiset ja asiat toisistaan
- Konsultteja pitää käyttää rohkeasti tilaaja-tuottajamallin valmistelussa
- Markkinoinnin suunnitteluun ja brandin rakentamiseen on suunnattava voimavaroja alusta alkaen