Antti Koivisto - anttikoivisto.fi

Liikenne

Joukkoliikenteen kokonaisvaltainen kehittäminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistani seuraavalla vaalikaudella. Linja-autojen laatukäytävien suunnittelussa tulee ottaa huomioon koko uuden Kouvolan alue. Kevyenliikenteenväylien rakentamisen tulee palvella mahdollisimman hyvin myös laatukäytävien tarpeita.

Seutulippua tulee edelleen kehittää. Sen hinnan täytyy olla ehdottoman kilpailukykyinen ja houkutteleva. Linja-autojen ja junien aikataulujen yhteensovittaminen sekä seisakkeiden kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta niiden käyttäminen olisi helppoa ja yksinkertaista. Kouvola-Kotka junayhteys ja siihen panostaminen tulee olla Kouvolan yhteinen intressi Kotkan kanssa. Kaikki joukkoliikennettä tukevat investoinnit ja innovaatiot on syytä ottaa avoimeen tarkasteluun. Korostan joukkoliikenteen kehittämisessä erityisesti sen vetovoimaisuuden lisäämistä sekä ilmastopoliittista näkökulmaa.

Haluan selvittää kaupungin oman paikallisliikenneyhtiön hyödyt ja haitat. Jos selvitykset tulevaisuudessa puoltavat sen perustamista, valmistelu tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kouvola tarvitsee rohkeita ja ennakkoluulottomia avauksia, jotta joukkoliikenne tavoittaa kaikki kuntalaiset. Mielestäni valtion on osallistuttava selvästi nykyistä enemmän joukkoliikenteen kehittämiseen kunnissa.

Niin liikenteestä kuin asumisestakin puhuttaessa esteettömyys on minulle erittäin tärkeä asia. Liikuntaesteisille on tarjottava yhtenevät puitteet palveluiden käyttöön siinä missä muillekin kuntalaisille.