Antti Koivisto - anttikoivisto.fi

Asuminen ja ympäristö

Jokaisella meistä on oikeus kotiin. Vuokra-asuntojen riittävyyteen ja niiden sijaintiin pitää luoda selkeä toimintamalli. Asumisen kustannuksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Uusien pientaloalueiden ja myös muiden rakennusten kaavoituksessa tavoitteena on tiivis yhdyskuntarakenne. Kaavoitettavat alueet tulee sijaita mahdollisimman lähellä keskeisiä liikenneyhteyksiä.

Tärkeää on, että tonttitarjonta on riittävän monipuolista ja alueet rakennetaan riittävän avariksi sekä viihtyisiksi. Uusista asuinalueista puhuttaessa on syytä ottaa huomioon myös ranta-alueiden tarjoamat mahdollisuudet. Ranta-alueet tulee saattaa myös tehokkaasti kuntalaisten virkistyskäyttöön luontoarvoja kunnioittaen.

Haluan olla osa kaupungin johtavaa ympäristöpuoluetta. Energiansäästö- ja tehokkuusohjelma tulee hyödyntää maksimaalisesti kaupungin organisaatiossa. Kiinnitän jatkossa erityistä huomiota investointien sekä erilaisten tutkimus- ja kehityshankkeiden kohdalla niiden ympäristövaikutuksiin. Jätteen määrää tulee vähentää ja sen hyötykäyttöä on lisättävä. Ennen kaikkea haluan näyttää esimerkkiä ja myös kannustaa kuntalaisia sitoutumaan pieniin ympäristöä säästäviin toimenpiteisiin.