Antin Blogi
Kuntapohdintaa
31.8.2010
Sunnuntaina keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen arvosteli julkisuudessa Jutta Urpilaisen sekä Jyrki Kataisen intoa vähentää kuntien lukumäärää Suomessa. Tänään Helsingin Sanomissa pääministeri Mari Kiviniemi ioitsi siitä, että Lahden seudulla käynnissä oleva kuntaliitosselvitys tullee vesittymään. Nopeasti on entisen kuntaministerin takki vaalien lähestyessä kääntynyt. Keskusta yrittää väkisin pitää kiinni yksinkertaisen enemmistön mahdollistamasta vallasta pienten kuntien valtuustoissa. Ensin valta, sitten palvelut.
Demokratia toteutuu parhaiten vahvassa peruskunnassa. Päätöksentekijät ovat suoraan vastuussa kuntalaisille. Erilaisissa kuntayhtymissä valta ja vastuu karkaavat usein kuntalaisten ulottumattomiin. Suomessa on tällä hetkellä noin 340 kuntaa. Mielestäni sopiva kuntien lukumäärä vuonna 2020 olisi 150 kuntaa. Se edellyttää kuitenkin päätöksentekijöiltä rohkeutta viedä Paras-hanketta määrätietoisesti eteenpäin. Seuraavalla vaalikaudella eduskunnan tulee ehdottomasti säätää uusi kuntalaki. Kunnissa eletään huoltosuhteen voimakkaan heikkenemisen myötä jatkuvassa muutoksessa. Uuden lain tulee antaa selkeät suuntaviivat palveluiden järjestämiselle sekä hallinnon uudistamiselle.
Lue blogikommentit (0 kommenttia)
tai kommentoi tekstiä
Terveydenhuoltolaki
26.8.2010
Uusi terveydenhuoltolaki on tulossa vihdoin ja viimein eduskunnan käsittelyyn. Valmistelu on ollut hankalaa. Keskustan ja kokoomuksen on ollut mahdotonta löytää yhteistä säveltä. Lakiesitys jättää ilmaan enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia terveydenhuollon järjestämiselle.
Esityksessä on mielestäni yksi positiivinen asia. Esitys lisää toteutuessaan asiakkaan valinnan vapautta. Siitä kiitokset. Ministeriön esityksessä ei kuitenkaan esitetä ratkaisumallia terveydenhuollon rakenteiden uudistamiseen. Epävarmuus kunnissa ja kuntayhtymissä jatkuu. Pahimmassa tapauksessa Suomeen rakennetaan tulevaisuudessa täysin toisistaan poikkeavia organisaatiomalleja terveydenhuoltoon. Ministeriön olisi pitänyt ehdottomasti ottaa rohkeasti ohjat käsiin ja tehdä esitys rakenteiden uudistamisen suuntaviivoista.
Toinen vakava puute lakiesityksessä on terveydenhuollon rahoituksen järjestäminen. Terveydenhuollon kustannukset kasvavat kunnissa tasaisesti koko ajan. Tarvitaan lisää rahaa ja henkilöstöä, jotta palvelutarpeen kasvusta voidaan selviytyä kunnialla. Lisäksi tietyt etuudet (toimeentulotuki ja omaishoidontuki) voitaisiin rahoittaa suoraan valtion kassasta Kelan kautta. Kunnille jäisi enemmän rahaa varsinaisten palveluiden järjestämiseen. Kunnilla on vastuu palveluiden järjestämisestä. Vastuiden kasvaessa pitäisi kasvaa samassa suhteessa myös rahoitus. Rahoitukseen liittyvät epäkohdat on kuitenkin unohdettu lakiesityksestä kokonaan.
"Paljon melua tyhjästä." Valitettavasti.
Lue blogikommentit (0 kommenttia)
tai kommentoi tekstiä
Sitoumus, sitoumus ja sitoumus
25.8.2010
Sdp sitoutuu nostamaan työllisyysmäärärahoja. Erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut koko maassa noin 30 prosenttia. Kouvolassa kasvu on ollut parhaimmillaan peräti 70 prosentin luokkaa. Hallituksen linjausta leikata työllistämiseen ensi vuodelle varattuja määrärahoja ei yksinkertaisesti voi hyväksyä.
Sdp haluaa muuttaa pääomaverotuksen progressiiviseksi. Verotuksen tulee olla kokonaisuutena oikeudenmukaista. Se tarkoittaa pelkistettynä sitä, että rikkaat maksavat enemmän veroja kuin pienituloiset. Esitys pääomaverotuksen muuttamisesta progressiiviseksi on selkeä viesti Hetemäen johtamalle verotyöryhmälle. Enemmän progressiota, vähemmän tasaverotusta.
Kolmanneksi Sdp sitoutuu säilyttämään työeläkkeet nykyisellä tasolla. Eläkeläinen on työeläkkeen omalla työllään ansainnut. Eläkeläisillä on oikeus ikääntyä turvallisesti ilman huolta ansioiden mahdollisesta leikkaamisesta.
Jos Sdp on seuraavassa hallituksessa, kaikki sitoumukset kirjataan seuraavaan hallitusohjelmaan. Niissä yhdistyvät oivallisesti tasa-arvo, oikeudenmukaisuus sekä välittäminen. Sitoumuksiin on sitouduttu.
Lue blogikommentit (0 kommenttia)
tai kommentoi tekstiä