Antin päiväkirja
Tukipuu
4.2.2009
Niin, todennäköisesti ihmettelet, että mikä ihmeen Tukipuu? Kysymyksessä on Anjalankosken Työttömien uusi TE-keskuksen rahoittama hanke, jonka avulla pyritään palkkatuen avulla työllistämään pitkäaikaistyöttömiä sekä maahanmuuttajia. Tärkein tavoite on parantaa työelämävalmiuksia sekä myös elämänhallintaa kokonaisuutena. Itse olen mukana hankkeen ohjausryhmässä. Kiitos vaan Työttömien edustajille kutsusta!
Kuten myös Kouvolan Sanomat eilen pääkirjoituksessaan aivan oikein linjasi, kolmatta sektoria yleisesti ottaen tulee uudessa Kouvolassa hyödyntää mahdollisimman paljon. On syytä ottaa huomioon, että kaupunki säästää pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen maksuosuuksissa huomattavia summia, jos heitä tukityöllistetään yhdistysten avulla. Lisäksi parhaassa tapauksessa osa tukityöllistetyistä siirtyy myöhemmin normaaliin työelämään.
Uuden Kouvolan alueella tulevaisuudessa toimivien yhdistysten verkostoituminen ja yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Toisin sanoen kaikkien ei kannata yrittää tehdä kaikkea. Päällekkäiset toiminnot tulisi karsia mahdollisimman tehokkaasti. Erikoistuminen on tässä kohdin avainsana.
Kaupungin tulee puolestaan ensi tilassa määrittää yhtenevät kriteerit yhdistysten toiminnan tukemiseen. Kaupunki voi toimia lainojen takaajana, myöntää antolainoja, auttaa toimitilajärjestelyissä sekä tietenkin budjetin raamien puitteissa jakaa avustuksia. Kriteerit ja periaatteet tulee olla selkeät, jotta kolmas sektori pystyy niiden pohjalta suunnittelemaan toimintaansa joustavasti eteenpäin. Tärkeää on lisäksi varmistua siitä, että kaikkia yhdistyksiä kohdellaan tasa-arvoisesti toisiinsa nähden.
Yhdessä vai erikseen?
28.1.2009
Tänään hallituksen iltakoulussa käsiteltiin uunituoretta selvitystä Kouvolan energiayhtiöiden tulevaisuudesta. Todettakoon tässä, että asia on kokonaisuutena erittäin merkittävä. Totean omalta kohdaltani lisäksi, että en ole tällä hetkellä mukana selvitykseen kuuluvien sähkö- tai lämpöyhtiöiden hallinnossa. Lähtökohta selvitykseen tutustumiseen ja myöhemmin päätöksentekoon on siis varsin hyvä.
Tänään asiassa on turhaa mennä vielä pintaa syvemmälle. Sen voin kuitenkin sanoa jo nyt, että mielestäni energiayhtiöiden omistuksella on kunnalle erittäin suuri strateginen merkitys. Ja nimenomaan 100 %:n omistuksella. Tämä on lähtökohta, josta mielestäni tulee aloittaa.
Toinen tärkeä näkökulma on varmistaa kuntalaisille pitkällä tähtäimellä edullisen energian saatavuus. Yhtä lailla tulee miettiä, miten kaupungille saadaan tuloutettua tehokkaasti pääomaa yhtiöiden tuotosta. Edellä mainittuun yhtälöön tulee löytää ratkaisu seuraavan puolen vuoden aikana.
Onko yhtälön ratkaisu lämpö- ja sähköyhtiöt yhdessä saman katon alla? Jätän toistaiseksi itse vielä vastaamatta. En nimittäin itsekään vielä tiedä vastausta!
Lomautuksia ja lomauttelua
24.1.2009
Niin, lomauttaminen ja lomauttelu. Kaksi aivan eri asiaa. Tämä on minun viestini yrityselämälle. Todettakoon heti tässä, että ymmärrän etenkin vientiin panostavien yritysten vaikeudet vallitsevissa olosuhteissa. Näkisin kuitenkin, että lomauttamisen tulee olla pakon sanelema ratkaisu. Jos taas yrityksen tase on kunnossa, nyt olisi loistava hetki esimerkiksi kouluttaa ja motivoida henkilöstöä lomauttelun sijaan. Jos yritys esimerkiksi lomauttelee tähtäimessä ainoastaan yhden tai kahden kvartaalin tulos, ollaan mielestäni aivan väärillä jäljillä.
No, edellä mainittua voidaan vaikka luonnehtia kuntapäättäjän vetoomukseksi. Itsenäiset yritykset tekevät itsenäiset ratkaisut ja niitä kunnioitetaan. Aina kuitenkin myös poliitikot voivat jossain määrin vaikuttaa.
Itse aion tämän vuoden aikana kiertää tapaamassa mahdollisimman monen kouvolalaisen yrityksen johtoa. Ensinnäkin koen erityisen tärkeäksi luoda toimivat verkostot. Toisekseen haluan saada mahdollisimman tarkan käsityksen siitä, millaisia suunnitelmia yrityksillä tulevaisuutta silmällä pitäen on olemassa. Kolmas tärkeä asia on luonnollisesti selvittää yritysten odotukset kaupungin suuntaan.
Tänään Kouvolan Sanomat käsitteli lomautuksia myös kaupungin henkilöstön osalta. Se kortti on siis edelleen hihassa ja siellä se tulee myös säilyttää. Pöytään sitä ei kyllä ihan vähällä lyödä. Muistutan taas tässä, että kunta ei ole yritys. On myös syytä huomioida, että kaupungin henkilöstön teoriassa mahdollinen lomauttaminen osuisi todennäköisesti kaupungin omaan nilkkaan. Verokertymän osalta tulisi kuitenkin lopulta "takkiin". Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve kasvaisi entisestään. Puhumattakaan kaupungin imagovaurioista työnantajana.
Kouvolan tulee tehdä rohkeaa elinkeinopolitiikkaa ja luoda uusia työpaikkoja. Myös veroprosenttia tulee tarvittaessa tarkastella, jos laskusuhdanne jatkuu ja palveluiden tuottaminen vaarantuu. Kolmanneksi valtion tulee osaltaan kantaa vastuu ja kohdentaa merkittävä osa uusista velkamiljardeista kuntasektorille.
Yhtä kaikki, edessä olevat haasteet ovat suuria. Ne tulee ottaa kuitenkin rohkeasti vastaan. Sen jälkeen niistä selviydytään!
Yksi kaupunki. Yksi ilme.
18.1.2009
Kouvola oli loppuviikosta esittelemässä kaupunkia Matka - 2009 messuilla Helsingissä. Haluan tässä yhteydessä tuoda esiin muutaman tärkeän huomion tulevia markkinointitilaisuuksia silmällä pitäen.
Kaupungin elinkeino-organisaation messuilla käyttämä "ihmeellisenpunainen" ilme oli täysin poikkeava verrattuna Kouvolan viralliseen visuaaliseen ilmeeseen, joka perustuu Verkosto-logoon.
Kouvolan Sanomien artikkelissa erilaisen ilmeen käyttämistä perusteltiin messutoimijoiden taholta muun muassa kiireellä sekä sillä, että Kouvola Innovation on erillään kaupungin organisaatiosta toimiva osakeyhtiö. Kyllä kyllä, mutta Innovation on nimenomaan kaupungin elinkeinostrategiaa tulevaisuudessa toteuttava tuottajaorganisaatio, ihan vaan muistutukseksi. Näkisin, että Innovationin markkinointitoimenpiteet tulee jatkossa olla yhtenevät kaupungin ohjeistuksen kanssa.
Markkinoinin perussääntö on, että ilmeen tulee olla yhtenäinen! Jos eri toimijat välittävät erilaista kuvaa kaupungista, annetun viestin teho kärsii olennaisesti. Usein puhutaan myös toistojen merkityksestä. Markkinointi on nimittäin pitkäjänteistä työtä. Pikavoittoja on hyvin harvoin tarjolla.
Verkosto-ilme toki herättää intohimoja puolesta sekä vastaan, mutta juuri sen vuoksi siinä on sitä jotain. Tulee myös muistaa, että ilmettä jalostetaan koko ajan aktiivisesti. Yhtä lailla muistutan, että vaaditaan rohkeutta erottua! Ja kaupungin pitää nimenomaan erottua, jos se haluaa herättää mielenkiintoa sekä lisäarvoa sidosryhmien keskuudessa.
Tervetuloa syyttäjät!
16.1.2009
Viime päivien aikana julkisuudessa on ollut näyttävästi esillä mahdollinen Päijät-Hämeen sekä Kaakkois-Suomen syyttäjänvirastojen yhdistäminen. Asia on varsin mielenkiintoinen Kouvolan vinkkelistä katsottuna. Nostin asian keskusteluun viime maanantaina hallituksessa. On nimittäin ensiarvoisen tärkeää, että olemme hereillä tämän asian suhteen.
Jos ajatellaan Kouvolan maantieteellistä sijaintia, se on suorastaan loistava viraston sijoittamista ajatellen. Lisäksi Kouvola hovioikeuspaikkakuntana on muutenkin erittäin hyvä vaihtoehto. Vaikka tässä itse katsoisikin asiaa "kouvolalaisten lasien läpi", perustelut viraston sijoittamiselle Kouvolaan ovat oikeasti painavat.
Ennakoiva toimintatapa on mielestäni ehdoton edellytys onnistuneen lopputuloksen kannalta. Ensinnäkin tulee kartoittaa tietenkin vaatimukset toimitilojen suhteen. Toisekseen tulee käydä läpi mahdolliset erityistoivomukset uuteen virastoon liittyen. Edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen voidaan rakentaa "räätälöity" paketti, joka lopuksi tulee markkinoida tehokkaasti hankkeen valmistelijoille Kouvolan vahvuuksia korostaen.
Kuten tiedetään, Kouvola tavoittelee tällä hetkellä tosissaan myös liikenteen turvallisuusvirastoa. Nämä kaksi hanketta eivät todellakaan sulje pois toisiaan. Niin, miksi pitäisi tyytyä yhteen, kun voi saada molemmat?
Kaupunginjohtajakuvioita..Osa 4
12.1.2009
Tänään kaupunginhallituksessa käsiteltiin kaupunginjohtajan viran laittamista hakuun. Muutosjohtaja Lauri Lamminmäki on ollut asiassa aloitteellinen. Ja hyvä niin. Kouvola tarvitsee vahvan johtajan, jolla on selkeä mandaatti johtaa kaupunkia. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että kaupunginjohtajan toimivalta on jakamaton.
Keskustelua herätti etenkin se, onko tuleva kaupunginjohtaja määräaikainen vai saako hän toistaiseksi voimassa olevan viran. Esitin demariryhmän kantana 7 vuoden määräaikaista pestiä. No, hävittiin äänestys äänin 11 - 4. Näyttää siis siltä, että tuleva virka on toistaiseksi voimassa oleva.
Näkisin edelleen, että meillä oli hyvät perustelut määräaikaisuudelle. Ensinnäkin uuden Kouvolan johtaminen on erittäin vaativa tehtävä. Jos syystä tai toisesta kaupunginjohtaja ei onnistu tehtävässään tai hänen tulevaisuuden visiot ovat ristiriidassa päättäjien kanssa, hänestä on helppo hankkiutua määräajan jälkeen eroon.
Toisekseen määräaikainen pesti motivoisi todennäköisesti sen haltijaa aivan eri tavalla. Kaupunginjohtajan tulisi joka päivä näyttää esimerkillään olevansa jatkopestin arvoinen. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa on se vaara, että liiallinen tyytyväisyyden tunne hiipii puseroon. Kyseinen virka ei saa olla koskaan itsestäänselvyys.
Kolmanneksi meidän ryhmä nosti esille paljon keskustelua viime aikoina herättäneen pormestarimallin. Jos kokemukset tulevina vuosina ovat esimerkiksi Tampereella myönteiset, todennäköisesti myös muissa kunnissa on käytännössä pakko ainakin miettiä asiaa. Ja pormestarimalliin ei virkamieskaupunginjohtajaa mahdu!
Saatat lisäksi ihmetellä, miksi esitimme nimenomaan 7 vuoden pestiä. Se on ainakin riittävän pitkä aika todistaa olevansa pätevä ja sopiva kyseiseen tehtävään. Myös tietty jatkuvuus säilytettäisiin seuraavien kunnallisvaalien yli. Vaikka päättäjät ainakin osittain vaihtuvat, kaupunginjohtaja jatkaisi tehtävässään.
Yhtä kaikki, olennaista on nyt löytää Kouvolalle paras mahdollinen johtaja. Seuraavassa hallituksessa ensi maanantaina mietitään tarkemmin kaupunginjohtajan tärkeimpiä tehtäviä ja häneltä vaadittavia ominaisuuksia. Jo tässä vaiheessa voi todeta, että kevään hakuprosessissa ensimmäisen kerran oikeasti testaan uuden Kouvolan vetovoima. Mielenkiintoista!
Ei hyvältä näytä!
6.1.2009
Tänään päivällä sain puhelun huolestuneelta isältä, joka oli lukenut lehdestä tiedon lastenpsykiatrian lääkärin, Riku Mänttärin, irtisanoutumisesta. Soittajan lapsen keskiviikon lääkäriaika peruttiin maanantaina, kuten myös kaikki muut ajanvaraukset lastenpsykiatrian lääkärin vastaanotolle. Niin, vaikeaa on ottaa potilaita vastaan, jos ei ole lääkäreitä vastaanottamassa.
Olen todella huolestunut tilanteesta. Vaikka kysymyksessä on sairaanhoitopiirin asia, se koskettaa luonnollisesti myös Kouvolaa mitä suurimmassa määrin. Tilanne ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävissä. Näkisin, että ensi maanantaina kaupunginhallituksessa asiasta täytyy käydä todella vakava keskustelu.
Minun on pakko nostaa muutama huomio tässä kohdin esiin. Ensinnäkin tiedottaminen aiheen tiimoilta on ollut jokseenkin ala-arvoista. Toisekseen sairaanhoitopiirillä ei ole mitään varasuunnitelmaa. Kaikki on laskettu yhden lääkärin varaan, hämmästyttävää! Tässä kohdin haluan myös muistuttaa, että rekrytointifirmat rekrytoivat ammatikseen. Perusterveydenhuollossa meillä on Kouvolasta hyviä kokemuksia huippuosaajien hankkimisesta kyseisten firmojen avulla. Tämä ihan vaan vinkiksi sairaanhoitopiirille.
Miksi lastenpsykiatria on tässä tilanteessa? Edellä mainittuun kysymykseen sairaanhoitopiirin tulee etsiä vastaus niin pian kuin mahdollista.
Sairaalahotelli?
5.1.2009
Lisäsin tarkoituksella otsikon perään kysymysmerkin. Kouvolan Sanomat kertoi tänään Lahdessa käytössä olevasta mallista, jossa toipumassa olevat potilaat majoitetaan tarvittaessa hotelliin. Kysymyksessä ovat siis potilaat, jotka eivät tarvitse enää erikoissairaanhoitoa ja perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ei välttämättä ole heille tilaa.
Itse en kyllä hirveästi ajatuksesta innostu. Näkisin, että sairaala on sairaala ja hotelli on hotelli. Olennaista on tietenkin huolehtia, että sairaalassa ei turhaan hoivata asiakkaita, jotka eivät enää sairaalahoitoa tarvitse. "Oikea hoiva oikeaan aikaan oikeassa paikassa", pätee tässäkin yhteydessä varsin hyvin.
No, se oikea paikka tuskin on kuitenkaan hotelli. Yleisesti ottaen pidän tärkeänä, että kuntalaisten itsenäistä asumista tuetaan mahdollisimman tehokkaasti. Edellä mainittu seikka korostuu myös tässä tapauksessa. Vuodeosastoilla on tilaa erikoissairaanhoidosta toipuville potilaille entistä enemmän, jos tehostettuun asumiseen oikeasti panostetaan riittävästi.
Uskon, että yleisesti ottaen sairaalasta kotiutuvat potilaat kaiken lisäksi haluavat nimenomaan kotiin mahdollisimman nopeasti. Minulle ei ainakaan tulisi mieleen lähteä ensimmäiseksi esimerkiksi Vaakunaan tai Sommeloon toipumaan!
Osoiteinformaatiota ja postinumeropohdintaa
3.1.2009
No niin. Olen saanut lähipäivinä runsaasti tiedusteluja siitä, miten postiosoite tulee vuoden vaihtumisen jälkeen Kouvolassa kirjoittaa. Heti alkuun totean, että kysymys on hyvä ja varsin aiheellinen.
Yleistä ihmetystä on herättänyt se, että asiasta ei käytännössä ole tiedotettu kuntalaisia ollenkaan. Asiaan on vaikuttanut kaksi tekijää. Ensinnäkin hallitus tekee esityksen Itellalle vuoden ensimmäisessä kokouksessa ma 12.1. Sen jälkeen asiasta tiedotetaan välittömästi. Toisekseen toistaiseksi kaikki jatkuu postiosoitteiden osalta ennallaan. Oli hallituksen päätös 12.1. mikä tahansa, Itellan vahvistus asiaan saadaan kuitenkin vasta keväällä.
Se, että kaikki jatkuu toistaiseksi ennallaan, ei kuitenkaan ole syy olla tiedottamatta. Tilanteesta on hyvä ottaa opiksi. Ikinä ei pidä nimittäin olettaa asioita! Nyt on oletettu, että kuntalaiset toimivat entiseen tapaan. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki ei enää ole entisellään, uusi kunta on syntynyt! On siis lähinnä luonnollista, että myös postiosoitteet herättävät kysymyksiä sekä hämmennystä.
Arvoisat lukijat, vielä kerran, toistaiseksi postiosoite tulee siis kirjoittaa entiseen malliin!
Mitä itse asiaan tulee, oma henkilökohtainen kantani asiaan on selkeä. Näen, että tulevaisuudessa kaikkien postinumeroiden nimet tulisi olla mallia "Kouvola". Olen asian perustellut jo aiemmin syksyllä täällä päiväkirjassa.
Kouvola postinumeron perässä lisää kuntalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se korostaa sitä tosiasiaa, että myös Kouvolan reuna-alueet ovat tärkeä osa uutta kaupunkia. Lisäksi asiaa on hyvä tarkastella myös markkinoinnin näkökulmasta. Mitä useammassa paikassa Kouvola-nimi lukee, sitä tehokkaammin se jää mieleen! Kyseinen toimintamalli on kaiken lisäksi myös todella selkeä ja edistää etenkin yritysten toimintaa. Kouvola on Kouvola, myös postinumeron yhteydessä!
Haluan vielä muistuttaa, että taajamien identiteetti ei voi eikä saa olla kiinni siitä, mitä postinumeron yhteydessä lukee. Jotain on siinä vaiheessa pahasti pielessä. Korostan sitä, että viestintä ja itse toiminta ratkaisevat. Kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyö on tässä kohdin avainasemassa.
Yhtä kaikki, tärkeää on nyt saada tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Yhtään nimikykymyksiä väheksymättä!
Mielenterveyspalvelut
1.1.2009
Kouvolan Sanomat käsitteli eilen päiväsairaalatoiminnan mahdollista alasajoa ensi kevään aikana. Kokonaisuutena mielenterveyspalveluita tullaan uudistamaan. On luonnollista, että asiakkaissa sekä henkilöstössä muutosten suunnittelu herättää kysymyksiä ja huolta. Tässä kohdin pätee taas vanha totuus, että muutoksen läpiviennissä ihmiset ja asiat tulee erottaa toisistaan.
Haluan osaltani rauhoitella tilannetta. Mitään päätöksiä asiassa ei vielä ole tehty. Näen, että myös tämä kokonaisuus täytyy käsitellä ehdottomasti terveydenhuollon strategiatyöryhmässä, joka aloittaa työnsä välittömästi. Toisekseen on myös tärkeää varmistua siitä, että palveluiden uudelleen järjestämisessä noudatetaan palveluiden järjestämissopimusta, joka on voimassa lähipalveluiden osalta seuraavat kolme vuotta.
Yhtä kaikki, kaksi olennaista asiaa nousee erityisesti esille. Kaikki kouvolalaiset tulee olla tasa-arvoisessa asemassa. Lisäksi on keskityttävä varhaisen puuttumisen tehostamiseen.
Päiväsairaalasta puhuttaessa en tässä vaiheessa halua lyödä kantaani lukkoon. Tiedän, että se on tärkeä hoitomuoto avopalveluiden ja laitoshoidon välillä. Jos siitä luovutaan, tulee esittää selkeä vaihtoehto ja uusi perusteltu toimintamalli. Sellaista tilannetta ei saa syntyä, että potilas joutuu raskaaseen laitoshoitoon vain siksi, että avopalveluista ei ole riittävästi apua ja muuta vaihtoehtoa ei ole. Joka tapauksessa päiväsairaalan hyvät käytännöt tulee hyödyntää, oli toimintamalli sitten mikä tahansa.
Hyvää tässä keskustelussa on erityisesti se, että mielenterveyspalvelut nostetaan esille. Henkinen paha olo lisääntyy päivä päivältä. Mielenterveysongelmat ovat vielä tänä päivänä liian usein tabu. Aihe, josta ei keskustella.
Minun viestini on, että huolehtikaa itsenne lisäksi myös läheisistä ja ystävistä. "Miten sinulla menee?" Suosittelen sinua lisäämään kyseiset sanat varastoosi. Paha olo voi alkaa purkautumaan, jos oikea ihminen sitä oikealla hetkellä tiedustelee.
Kouvolan Uusi Aika
31.12.2008
Noin kymmenen tunnin kuluttua se sitten syntyy. Nimittäin Kouvola, Kymijoen kaupunki. Tässä yhteydessä haluan korostaa erityisesti muutamia tärkeitä asioita, jotka mielestäni korostuvat uuden kaupungin aloittaessa toimintansa.
Ensinnäkin, ystävät, katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen! Muutos on aina mahdollisuus. Ja mahdollisuus on pian vahvuus, jos se oikein hyödynnetään. On ymmärrettävää, että myös haikeutta on tänään ilmassa. Muistakaa, että muistot säilyvät!
Jokainen kouvolalainen voi toiminnallaan edistää kaupungin imagon ja vetovoiman kehittämistä. Pienillä asioilla on usein suuri merkitys. 88 000 markkinoijaa! Arvoisat lukijat, korostan edellä mainittua. Tehdään kaupunki tunnetuksi. En näe yhtään syytä, miksi "kynttilää tulisi pitää vakan alla". Annetaan sen loistaa!
Imagine. Create. Innovate. Löysin kyseiset sanat eilen EU:n sivuilta siellä surffaillessani. Vapaasti suomennettuna: Kuvittele. Ole luova. Uudista. Ensi vuosi on Euroopassa luovuuden ja innovaatioiden vuosi. Kouvolan kaupunki voi olla myös tässä suhteessa edelläkävijä.
Kuvitellaan! Ollaan luovia! Uudistetaan!
Haasteita
29.12.2008
Olen yrittänyt välttää tällä palstalla sitä l-alkuista sanaa, josta kirjoitetaan päivittäin. Mieluummin käyttäisin itse t-alkuista sanaa, joka ei siinä määrin lietso paniikkimielialaa. Yhtä kaikki, globaali finassikriisi ravistelee myös kuntia ja uutta Kouvolaa ensi vuonna.
Realistisesti arvioiden verotulot kasvavat korkeintaan 0,5 %. Käytännössä kasvu voi jäädä kokonaan toteutumatta. Etenkin yhteisöverotulot ovat arvoitus. Toimintamenot kuitenkin jatkavat kasvuaan. Perusturvan menoista puhuttaessa lisäys tullee olemaan ainakin 3 %.
Vaikea, todella vaikea yhtälö. Tuleen ei kuitenkaan saa jäädä makaamaan. Haasteet on otettava rohkeasti vastaan!
Kaupungin elinkeinopolitiikalla on ratkaiseva merkitys. Käytettävissä olevat panokset tulee kohdentaa hankkeisiin, joilla on konkreettinen työpaikkavaikutus. Ahdin Aimo peräänkuulutti tänään Kouvolan Sanomissa kaasun painamista. Olen täysin samaa mieltä. Tärkeää on kuitenkin yhdessä määrittää heti alkuvuodesta kohteet, joihin sitten kaasutetaan täydellä vauhdilla.
Niin, taidan olla ainakin jossain määrin "keynesiläinen". Kuuluisa taloustieteilijä kehitti aikanaan teorian, joka perustuu elvyttäviin toimenpiteisiin vaikeuksien keskellä. Toisin sanoen lamaan (lipsahti) vastataan investoinneilla ja kasvulla, ei vyön kiristämisellä. Teoriaa voi soveltaa myös nyt vallitsevassa tilanteessa.
No, helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi Kouvolan ensi vuoden investoinnit ovat jo nyt 32 miljoonaa poistojen ollessa 18 miljoonaa. Ei siis ylimääräistä elvytystä tiedossa!
Näen selkeästi, että valtion tulee osoittaa lisätalousarviossa korvamerkityt määrärahat kunnille esimerkiksi homekiinteistöjen korjaamiseen. On tärkeää muistaa, että toimenpiteillä lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Työllistävän ja kasvua aiheuttavan vaikutuksen lisäksi kuntalaiset saisivat toimivat ja ennen kaikkea terveelliset puitteet peruspalveluille.
Valtion ja kuntien kustannus- ja tehtäväjako on pahasti vääristynyt, kuten olen moneen otteeseen todennut. Näin joulun jälkeen voi todeta, että kiltit kunnat jäivät taas ilman hallituksen joululahjaa. Minulla on valitettavasti vahva tunne, että "lahja" on kyllä tulossa:
Lisää tehtäviä, mutta ei pelimerkkejä. Hyvää Uutta Vuotta kunnille toivottaa hallitus!
Bloggaillaan
27.12.2008
Tänään Kouvolan Sanomat käsitteli Kouvolan valtuutettujen verkkopäiväkirjojen päivittämistä. Voit käydä lukemassa jutun kokonaisuudessaan täältä. Kuten kyseisessä jutussa totean, verkkopäiväkirja on mielestäni oiva työkalu ja antaa poliitikolle tehtävien hoitamiseen selkeän lisäarvon. Lisäksi olen aina ollut innokas kirjoittamaan (kysytään vaikka entisiltä äidinkielenopettajiltani), joten bloggaus on tavallaan minulle myös mukava harrastus.
Pidän tärkeänä, että toimintoja yleisesti ottaen pyritään koko ajan kehittämään. Edellä mainittu pätee luonnollisesti myös verkkopäiväkirjaani. Uusi vuosi tuo mukanaan uudet kujeet.
Ensinnäkin verkkopäiväkirjaan tulee kommentointimahdollisuus, joka lisää selkeästi vuorovaikutusta ja tarjoaa parhaimmillaan loistavan keskustelufoorumin. Olen keskustellut asiasta jo webmasterini kanssa ja asia laitetaan vireille. Sivuhuomiona totean, että valmistelu tulee tehdä huolella, koska erilaiset lieveilmiöt (virukset ja roskaviestit) ovat arkipäivää netissä.
Toisekseen tulen uudistuksen jälkeen liittämään blogini erilaisille blogilistoille. Näin toimien blogin (kirjoitin muuten vahingossa joulun jälkimainingeissa ensin glogin..) tunnettuus lisääntyy ja keskusteluun saadaan mukaan entistä enemmän aktiivista porukkaa. Tiivistettynä aloitan siis blogini markkinoinnin.
Arvoisat lukijat, minulle on vajaan vuoden aikana kehkeytynyt tänne päiväkirjaan uskollinen lukijakunta. Kiitos siitä! Blogin uudistamisprosessin tulee olla tietenkin "asiakaslähtöinen". Kaikki ideat ovat tervetulleita. Toivon, että saan mahdolliset palautteet käyttööni tammikuun aikana.
Joten rohkeasti vaan sähköpostia lähettämään!
Joulumielellä
24.12.2008
Ystävät,
Minulla on takanani elämäni kiireisin ja raskain syksy. Tällä hetkellä ja myös tulevina vuosina saan tehdä juuri sitä, mitä olen jo pitkään halunnut. Ja se on mielestäni hyvin pitkälle elämän tarkoitus.
Nyt on kuitenkin oikea hetki rauhoittua ja levätä. Unohtaa politiikka ja keskittyä syömiseen, saunomiseen ja ehkä myös muutamaan glögiin. Isälle ja isovanhemmille käyn sytyttämässä kynttilät hautausmaalla.
Tässä kohdin minun on suorastaan pakko lainata Mikkelin hiippakunnan piispan Voitto Huotarin Keskilaaksossa julkaistua joulutervehdystä, jossa hän kirjoittaa: "Juhlan rauhallinen viettäminen ei ole menneen ajan jäänne, se on muutoksen kourissa kamppailevien ihmisten voimavara."
Voiko joulun merkitystä enää osuvammin ilmaista?
Hiilijalanjälki
22.12.2008
Kävin hetki sitten tekemässä Hesarin nettisivuilla mielenkiintoisen testin, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon aiheutan toiminnallani hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Todettakoon tässä, että lopputulos ei hirveästi mairittele. Hiilijalanjälkeni koko on 16 127 kiloa! Mainittakoon myös, että keskiarvo liikkuu siellä 8000 kilon paikkeilla.
Asuminen aiheuttaa suurimmat päästöt minun tapauksessa, 35 % kaikista päästöistä. Niin, asun rivitalossa, jossa on suora sähkölämmitys. Ei välttämättä paras vaihtoehto. Puolustukseksi on sanottava, että olen ryhtynyt toimenpiteisiin sähkön kulutuksen vähentämiseksi. Olen vähentänyt hieman asuntoni lämpötilaa ja myös veden kulutus on pienentynyt. Seuraavaksi suunnitelmissa ovat energiansäästölamput. Hiljaa hyvä tulee!
Liikenteen osuus jalanjäljessäni on 27 %. Niin, ajan autolla suhteellisen paljon ja vielä yksin. Ei hyvä! Ja taas on aika puolustautua. Vaihtoehdot ovat vähissä, koska joukkoliikenne on Kouvolassa täysin retuperällä. No, tässä on neljä vuotta aikaa laittaa se kuntoon! Siitä ei tingitä. Liikennepäästöihin kuuluu muuten myös mahdolliset lomalennot. Hiljaista on pidellyt lähiaikoina. Opintorahalla ei nimittäin hirveästi lennellä!
Kulutuksen osuus jalanjäljestä on 23 %. Okei, myönnetään, kirpputorit eivät kuulu kuvioihin. Toisaalta ihan lähiaikoina en esimerkiksi vaatteisiin ole rahaa oikeastaan käyttänyt, joten testi saattaa hieman vääristää. Taas löytyi hyvä selitys massiiviselle jalanjäljelle!
Ruoka aiheuttaa päästöistä minun tapauksessa 13 %. Tässä vaiheessa on hyvä korostaa Mäkkärin "syökää kanaa" mainosta. Eli tiivistettynä siipikarjaa jääkaappiin ja possu sekä nauta jonnekin muualle, noin kärjistetysti ilmaistuna. No, minun tapauksessa tilanne on helppo, koska ruokalistalla on normaalisti treenikaudella kanaa, kanaa ja taas kerran kanaa.
Jätteiden osuus on vain 2 %. On pakko tässä kohdin ottaa sulka hattuun siitä, että olen oppinut lajittelemaan jätteitä (toivottavasti) oikeaoppisesti. Hyötyjäteasemat ovat loistava keksintö. Niitä hyödyntäen olen pystynyt selkeästi vähentämään taloyhtiön roskalaatikkoon menevän jätteen määrää.
Arvoisa lukijani, haluan painottaa kahta asiaa. Meillä on vastuu siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on hyvä olla ja elää. Toisekseen pienillä arkisilla asioilla on suuri merkitys.
Voit käydä tekemässä testin osoitteessa hs.fi/jalanjälki.
Kouvola-lisä
19.12.2008
Olen kuullut useasti väitteen, että perheetön ei pysty uskottavasti puhumaan perhepolitiikasta. No, uskallan olla väittämästä eri mieltä. Seuraavassa tiivistän ajatukseni erittäin ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin Kouvola-lisästä.
On syytä todeta, että suhtaudun mahdollisen lisän käyttöönottoon positiivisesti. On tärkeää, että Kouvola näyttäytyy perheystävällisenä kaupunkina. Kysymyksessä on kuitenkin niin laaja kokonaisuus, että ennen päätöksiä asia tulee selvittää. Olin itse kaupunginhallituksessa linjaamassa, että selvitys tehdään toukokuun loppuun mennessä. "Ei hutkita ennen kuin tutkitaan", on minun viestini kaikille niille, jotka ovat pettyneitä edellä mainittuun ratkaisuun.
Ensinnäkin tärkeää on selvittää lisän kustannusvaikutukset eri vaihtoehdoilla. Toisekseen meidän tulee tarkastella Kouvolan päivähoitopaikkojen riittävyys. Vastaako tarjonta kysyntää? Kolmanneksi tulee kartoittaa kouvolalaisten perheiden halukkuus hoitaa lapsiaan kotona.
Lisästä puhuttaessa pidän tärkeänä, että se olisi riittävän suuri, jotta myös pienituloiset voisivat oikeasti sen turvin jäädä kotiin lastaan hoitamaan. Yhtä lailla haluan painottaa, että kivijalka myös tulevaisuudessa tulee olla Kouvolan oma päivähoitojärjestelmä. Oikein toteutettuna lisä tarjoaa selkeän lisäarvon ja täydentää kaupungin järjestelmän. Paino sanoilla "oikein toteutettuna".
Jotta ei tule mitään väärinkäsityksiä, en todellakaan pidä itseäni perhepolitiikan asiantuntijana. Linjani on kuitenkin mielestäni tässä kohdin perusteltu.
Arjen asiantuntijat, kouvolalaiset äidit ja isät, teillä on nyt mahdollisuus tuoda rohkeasti omat näkemykset esiin ja vaikuttaa näin valmisteluun. Olen kuulolla!
Iltakoulussa
17.12.2008
Eilen Kouvolan kaupunginhallituksella oli ensimmäinen iltakoulu. Nyt on pakko tunnustaa, että sanasta "koulu" minulle tulee hieman huono omatunto. Varsinainen koulu on nimittäin jäänyt viime kuukausina jokseenkin taustalle. No, joululoman aikana on tarkoitus tehdä rästissä olevia projekteja niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi yritän uuden lukukauden alkaessa olla myös fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon. Terveisiä vaan kaikille koulukavereille sekä koulun henkilökunnalle!
Niin, hallituksen iltakoulu on yksi varteenotettava työkalu hallitukselle. Iltakoululle voidaan valita joku tietty teema. Eilen teemana oli erityisesti elinkeinopolitiikka. Lisäksi keskusteltiin siitä, mikä on hallituksen tärkein tehtävä.
Hallitus johtaa tietenkin kaupunkikonsernin toimintaa. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin katsoa tulevaisuuteen ja omaksua ennakoiva, strategiaan perustuva toimintamalli. Se korostuu etenkin tällä hetkellä, koska toimintaympäristöön kohdistuu monia epävarmuustekijöitä. Tulevaisuus teemana on muuten aina kiehtonut minua. Uskallan tässä jo todeta, että hallitus kääntää katseet rohkeasti tulevaisuuteen!
Erillinen hallitusohjelman laadinta nousi myös esiin. Itse olisin valmis oikeasti sellaisen rakentamaan. Siihen olisi hyvä sisällyttää eri puolueiden tärkeimmät tavoitteet, jotka vaalikauden aikana tulisi toteuttaa. Ohjelman tulisi perustua luonnollisesti hyväksyttyyn kaupunkistrategiaan. Mielestäni ohjelman avulla olisi helppo sitouttaa hallitus viemään yhdessä eteenpäin sovittuja asioita ilman ylimääräistä vääntöä. Luonnollisesti hallitusohjelmalla pitäisi olla valtuustoryhmien tuki.
No, jäin eilen tämän ajatuksen kanssa jokseenkin yksin. Eli ei taida erillistä hallitusohjelmaa Kouvolaan tällä kertaa syntyä. Näen, että olisimme voineet olla myös tässä asiassa edelläkävijöitä suomalaisessa kuntakentässä.
Yhtä kaikki, hallituksella on edessään uskomattoman suuret haasteet. Kaikilla jäsenillä on kuitenkin yhteinen päämäärä, hyvinvoiva sekä elinvoimainen Kouvola. Tästä on hyvä aloittaa.
Henkilökohtaisesti haluan kehittää itseäni jatkuvasti. Pidän tärkeänä, että pystyn hoitamaan tehtävääni menestyksellä. Tilasin eilen illalla Kuntaliiton kirjakaupasta kaksi sähköistä kirjaa, jotka liittyvät hyvään hallitustyöskentelyyn sekä puheenjohtajan toimintaan. Toivottavasti saan kirjat joululahjaksi, jotta pääsen syventymään niihin heti joulun jälkeen.
Ai niin, ne koulukirjat. Melkein jo unohdin. Ne ovat kaiken lisäksi jo valmiina tuossa nenän edessä. Lukemista siis riittää!
Budjettipohdintaa
16.12.2008
No niin. Tänään Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden budjetin. Kokous kesti kaikkiaan seitsemän ja puoli tuntia! Tässä yhteydessä haluan tiivistää ajatukseni budjettiin liittyen.
Budjetti on erittäin tiukka ja haasteellinen. Heti alkuvuodesta laaditaan käyttösuunnitelma ja sen jälkeen tilannetta seurataan jatkuvasti. Tarpeen vaatiessa tehdään toimialojen välisiä siirtoja sekä lisätalousarvio. Budjetti on virkamiesten sanoin rullaava ja kelluva poikkeuksellisesta valmistelutilanteesta johtuen. Sovitaan, että ei rullata eikä kelluta tässä tekstissä sen enempää!
Olennaista on, että palvelut säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. Tänään valtuustossa pitämässäni puheenvuorossa muistutin jälleen kerran siitä, että kunnan tehtävä on tuottaa peruspalvelut. Kunta on kuntalaista varten eikä päinvastoin. Kuntaa ei myöskään johdeta kuin yritystä, josta minun oli aivan pakko huomauttaa oikealta tulleiden eurokeskeisten puheenvuorojen jälkeen. Jo budjetin hallituskäsittelyn aikana nostimme palvelut erittäin vahvasti esille ja siitä olen tyytyväinen. Kenellekään tuskin on epäselvää, mikä on kunnan tärkein tehtävä.
Jos talouden globaali taantuma iskee täydellä voimalla Kouvolaan, meidän tulee siinä tapauksessa tarkastella avoimesti hallittua velanottoa sekä korottaa tarvittaessa veroprosenttia. Toimivat palvelut sekä terveet ja hyvinvoivat kuntalaiset ovat kaiken lähtökohta.
Tässä yhteydessä en halua vielä budjettia yksityiskohtaisemmin avata. Etenkin perusturvan ja sivistyksen osalta käsittelen keskeiset asiat alkuvuodesta käyttösuunnitelman yhteydessä. Totean vain, että tekemistä riittää. Ja demareita tarvitaan!
Joukkoliikenteestä on kuitenkin pakko tuoda esiin muutama valitettava huomio. Esitimme tänään budjetin tekstiosaan kirjausta Kouvolan uuden kaupunkilipun valmistelusta 40 euron hintaisen lipun pohjalta sekä Voikkaa - Anjala laatukäytävähankkeen käynnistämistä. Äänestyksessä ainoastaan Vihreät olivat meidän kanssa samoilla linjoilla. Eli kirjaukset jäivät tekemättä. Joukkoliikenteellä oli paljon ystäviä ennen vaaleja, mutta ihmeellisesti ystävät ovat nyt kadonneet. Tähän yhteyteen sopii taas varsin hyvin kotisivujeni elämänohje, jonka voit tarkistaa etúsivulta, jos olet sen unohtanut!
Niin, viimeiset viikot ovat omalta osaltani olleet yhtä budjettia. Paljon on nyt kirjoitettu ja paljon jäi myös kirjoittamatta. Annetaan budjetille kuitenkin nyt joulurauha.
Macarenaa!
13.12.2008
Eilen järjestettiin Kuusankoskitalolla Kouvolan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän päättäjäisjuhla. Minulla oli kunnia valtuuston puheenjohtajana avata tilaisuus. Puheen voit käydä lukemassa täältä. Otin kuntayhtymän johtajan Mikko Komulaisen kanssa myös kaikki noin 450 vierasta vastaan. Nyt sitä ymmärtää huomattavasti paremmin Tarja Halosen kättelyurakkaa itsenäisyyspäivänä!
Tilaisuus oli kokonaisuutena varsin onnistunut. Pitkään palvelleita henkilöstön edustajia palkittiin kymmeniä ja taas kymmeniä. Juhlapuhuja, lääninlääkäri Kirsti Riihelä toi puheessaan esiin todella tärkeitä ja ajankohtaisia asioita. Hän muistutti, että taantuman hetkellä ei pidä säästää väärissä paikoissa, viitaten suoraan 90-luvun alkupuolen lamavuosien kokemuksiin. Tämä sosiaalineuvoksen viesti tulee muistaa uuden Kouvolan perusturvan budjettia laadittaessa.
Tilaisuuden ohjelma kokonaisuutena oli monipuolinen ja myös omalta kohdaltani ainutlaatuinen, joka tulee todistetuksi tämän tekstin lopussa! Tauon jälkeen ilmapiiri muuttui astetta rennommaksi iltamien muodossa. Henkilöstö esitti hienon näytelmän "Tepasta" ja Tepan elämänkaaresta. Idea oli tietenkin siinä, että terveyspalvelut kuuluvat ihmisen elämään alusta loppuun asti. Näytös päättyi hautajaisiin, jossa samalla haudattiin kuntayhtymä. Minulla oli kuitenkin sellainen tunne, että innolla porukka on jo mukana synnyttämässä uutta!
Ja sitten siihen huipennukseen. Kuntayhtymän muutamat miespuoliset työntekijät järjestivät naisvoittoiselle yleisölle "Housut pois" show'n. Yht'äkkiä minut, Mikko Komulainen sekä ylilääkäri Erkki Koskinen kutsuttiin lavalle. Vuorossa oli Macarena, joka meidän piti tanssia yhdessä "Housut pois" tiimin kanssa! Ihan uskomatonta! No, ei muuta kuin puvun takki pois päältä ja menoksi. Muutoin pidin kyllä vaatteet päällä, ihan vaan tiedoksi. Jossain välissä lavalle huudettiin riisujaa, jota onneksi ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt.
Voin kertoa, että Macarena oli kyllä "hieman hakusessa". Niin tai näin, yritys oli ainakin kova ja siitä olen ylpeä! Biisin loppua kohden pääsin jo suhteellisen hyvin vauhtiin, kiitos hyvän ohjeistuksen, jota minulle koko ajan korvaan kuiskailtiin. Lantio oli kyllä se suurin ongelma minun kohdalla. Betoni mikä betoni! Ei siis kannata kiertuetta ruveta suunnittelemaan.
Vielä kerran kiitos kaikille juhlaan tavalla tai toisella osallstuneille!
Vaakunafiilistelyä
10.12.2008
Tänään olin päivällä Kouvolan kaupungintalolla palkitsemassa uuden Kouvolan vaakunan suunnittelukilpailun kärkikaksikkoa, Tapani Talaria sekä Heinz Stuermeria. Kolmanneksi sijoittunut sai myös palkinnon. Tapani Talarin toinen ehdotelma sijoittui kolmanneksi, joten siitä syystä ainoastaan kaksi herraa oli paikalle kutsuttuina.
Vaakunalla on väliä. Vaakuna on kaupungille arvokas symboli. Paino sanalla arvokas. Keskustelimme heraldikkojen kanssa siitä, missä yhteyksissä vaakunaa tulee käyttää. Heidän mielipiteensä oli selkeä. Vaakunaa käytetään arvokkaasti ja arvokkaissa asiayhteyksissä. Tärkeää on jatkossa miettiä, miten uusi vaakuna yhdistetään luontevasti Kouvolan visuaaliseen ilmeeseen. Yhtä kaikki, jokaiselle Kouvolan orgaanisaatiossa tulee olla selvää, milloin vaakunaa käytetään.
Mielestäni Kouvola saa arvoisensa vaakunan. Olkoonkin, että Tapani Talarin kolmannelle sijalle sijoittunut ehdotus oli alunperin minun ykkössuosikki. Uusi vaakuna on tyylikäs. Värit ovat erittäin arvokkaat. Lisäksi sideruusukkeessa yhdistyvät oivallisesti kaikki kuusi kuntaa. Myös Kymijoki ja sen merkitys on aaltokuviolla huomioitu. Vaakuna on myös aidosti erilainen Kouvolan nykyiseen vaakunaan verrattuna. Itse asiassa vaakuna näyttää päivä päivältä paremmalta. En malta odottaa, että saan kiinnittää pinssin takin rintamukseen!
Heraldikot osaavat myös yllättää. Keskustelun kuluessa he kertoivat, että myös yksityiset henkilöt voivat niin halutessaan saada itselleen oman vaakunan! Minä tietenkin innostuin heti ajatuksesta. Samoin taisi käydä vieressäni istuneelle Viinikaisen Sakarille. Saa nähdä, mitä tästä seuraa.
Niin, Antin vaakuna. Arvoisa lukijani, ei muuta kuin ideoimaan. Ehdotuksia otetaan vastaan. Markkinointimies haistaa tässä selkeästi brändin tuoksun!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
6.12.2008
Itsenäisyys on asia, jota kannattaa juhlistaa. Tänään on syytä muistaa kiitollisuudella kaikkia veteraaneja, jotka tämän päivän ovat meille mahdollistaneet. Tänään jokainen voi myös itse tahollaan miettiä, mitä itsenäisyys käytännössä merkitsee. Tulkintoja on varmasti niin monta kuin on tulkitsijoitakin. Minulle se merkitsee lyhesti sitä, että Suomi saa itse päättää omista asioistaan. Myös toimiva demokratia kuuluu olennaisena osana itsenäisyyden käsitteeseen.
Finlandia-hymni on muuten jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja koskettavaa. Kun Sävelsiskot sen tänään Anjalankosken kaupungin juhlassa esittivät, kylmät väreet hiipivät kehoon. Oli myös hienoa laulaa juhlan lopuksi Maamme-laulu.
Minulla oli myös kunnia tavata ennen juhlaa lounaan merkeissä juhlapuhujana toiminut valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visuri. Sain häneltä muistoksi Suomen sota 1808 - 1809 kirjan, jonka hän yhdessä kahden muun henkilön kanssa on kirjoittanut. Tentti kirjan tiimoilta on kuulemma myöhemmin! Visuri korosti juhlapuheessaan sitä, että Suomen turvallisuuspolitiikan ykkösprioriteetti tulee edelleen olla oman alueen tehokas puolustaminen. Linjaus on mielestäni hyvä ja perusteltu.
Päivä jatkuu osaltani vielä Vekaranjärven varuskunnassa, jossa järjestetään Suomen toiseksi suurimmat itsenäisyyspäiväjuhlat heti linnan juhlien jälkeen. On mukavaa päästä käymään pitkästä aikaa varuskunnassa, jossa olen itse asevelvollisuuteni suorittanut. Mukavia muistoja riittää! Niin, juhlat järjestetään sotilaskodissa. Tänään ei taida kuitenkaan olla sotilaskodin herkullisia hillomunkkeja tarjolla, valitettavasti!
Toivotan vielä kerran myös sinulle, arvoisa lukijani, rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa!
Kodikas, ketterä ja kiehtova
3.12.2008
Tarkastelin hetki sitten hieman tarkemmin Kouvolan uutta viestintästrategiaa, jonka järjestelytoimikunta lokakuussa hyväksyi. Lienee syytä todeta, että tehokas käytännön toiminta on edellytys toimivalle viestinnälle. Yhdessä kyseiset kaksi osa-aluetta muodostavat Kouvolan julkisuuskuvan.
Haluan tässä yhteydessä avata hieman strategian kivijalkaa, kolmea adjektiivia, joilla Kouvolaa kuvaillaan. On ensiarvoisen tärkeää, että asiat termien takana ovat helposti ymmärrettävissä. Lisäksi viesti menettää tehonsa, jos sitä ei pysty perustelemaan. Viestin pitää olla uskottava.
KODIKAS Kouvola on turvallinen sekä myös edullinen paikka asua, jossa kaikki asukkaat ovat tervetulleita. Toimivat julkiset palvelut mahdollistavat arjen sujumisen.
KETTERÄ Kouvola on innovatiivinen, kansainvälinen sekä tulevaisuuteen katsova. On tärkeää korostaa Kouvolan sijainnin tarjoamia mahdollisuuksia sekä toimivaa yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa.
KIEHTOVA Kouvola. Kaupunkikeskus, taajamat, luonto sekä maaseutu. Tervetuloa, turistit!
Lisäksi yksi kiinteä osa viestintästrategiaa on uusi visuaalinen ilme. On erittäin tärkeää, että koko Kouvolan organisaatio henkilöstöstä virkamiehiin sekä päättäjiin sitoutuu valittuun ilmeeseen. Ainoastaan sitä kautta voidaan luoda ilme, josta Kouvola oikeasti tunnetaan.
Arvoisa lukijani, lopuksi haluan muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on positiivisen viestin kertominen kotikaupungistamme. Yksittäinen kohtaaminen ulkopaikkakuntalaisen kanssa voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta pienilläkin asioilla on pitkällä tähtäimellä suuri merkitys!
11 tunnin kaupungintalokeikka
1.12.2008
Heti alkuun on pakko todeta, että tänne päiväkirjaan oli ikävä! Olen ollut viime viikon sairaana ja kovalla lääkekuurilla. Siinä sivussa olen hoitanut kaikki velvoitteeni parhaani mukaan. Ei siis ihme, että kirjoittamiseen tuli pieni paussi.
Nyt olen kuitenkin jo toipunut ja täydessä terässä. No, taas tuli muistutus siitä, kuinka tärkeää on huolehtia omasta jaksamisesta. Oli todella fantastista päästä eilen salille yli viikon tauon jälkeen!
Tänään sain vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Menin Kouvolan kaupungintalolle aamulla yhdeksän jälkeen ja poistuin klo 20. Hihat on siis kääritty! Päivään mahtui palaveri Kouvola Innovationin toimitusjohtajan rekrytointiin liittyen, lehtihaastattelu, kaupunginhallitus sekä päivän päätteeksi vielä valtuusto.
Niin, olen aina ollut sitä mieltä, että se mikä tehdään, tehdään kunnolla tai ei ollenkaan. Lause oli muuten myös syy siihen, että vetäydyin Kymen demaripiirin puheenjohtajakisasta ennen viime viikonlopun piirikokousta. Haluan keskittyä nyt täysillä uuden Kouvolan rakentamiseen. Siinä on tällä hetkellä minulle haastatta ihan riittävästi. Etenkin kun puhutaan ensi vuoden budjetista. Mutta palataan siihen myöhemmin!
Saunaillassa
22.11.2008
No niin. Tänään oli sitten taas hieman erilainen ja ei niin virallinen vierailu. Nimittäin MyPan naisten harrasteporukan saunailta! Oli todella hienoa, että Einolan Pekka pyysi minua vierailemaan tilaisuudessa ja kertomaan ajankohtaisista uuden Kouvolan asioista. Voisi lauantai-illan paljon huonomminkin viettää!
Keskustelun kuluessa esiin nousivat tutut teemat, kuten joukkoliikenne ja koulutukseen liittyen yliopistokysymys sekä lukiot. Kävimme läpi myös terveyspalveluiden järjestämistä sekä tietenkin urheiluseurojen toiminnan edistämistä Kouvolassa. Taas tuli lisää eväitä reppuun!
Lupasin myös Inkeroisten uuden uimahallin valmistumisen myötä vetää kuntosalilla kyseiselle naisporukalle 1,5 tunnin treenisession kerran viikossa. Asian vakuudeksi laitoin tytöille oikein nimen paperiin! Tässä kohdin tosin vakuuksia ei olisi edes tarvittu, koska vedän treenit oikein mielelläni. Ja hei, "virallinen sopimus" velvoittaa: Tytöt eivät todellakaan pääse helpolla treeneissä, heh!
Yhtä kaikki, vierailen tulevaisuudessa erilaisissa tilaisuuksissa niin paljon kuin kalenterini antaa myöden. Koen vierailut tärkeäksi osaksi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan toimenkuvaa. Kaiken lisäksi vierailut ovat hauskoja ja tuovat vaihtelua arkiseen asioiden hoitamiseen. Kuten tänään tuli todistetuksi!
Lääkäreitä - KYLLÄ KIITOS
20.11.2008
Tänään Kouvolan Sanomat käsitteli kolmossivulla lääkäreiden rekrytointia. Esiin nousi erityisesti johtavan ylilääkärin virka, johon olemme saamassa todellisen huippuosaajan. Muutenkin lääkäritilanteessa näkyy selkeästi valoa tunnelin päässä, puhutaan sitten psykiatriasta tai hammashuollosta.
Syyt edellä mainittuun ilmiöön ovat moninaiset. Näen kuitenkin, että muutama seikka nousee selkeästi esiin. Kuntaliitoksen tuomaa huomioarvoa ja kymmenenneksi suurimman kaupungin statusta ei ensinnäkään voida väheksyä. Toisekseen uuden Kouvolan organisaatio tarjoaa etenkin johtaville viranhaltijoille mahdollisuuden "räätälöidä" omaa toimenkuvaa ja kehittää toimialaa suhteellisen vapaasti. Tämä korostuu etenkin perusterveydenhuollossa, jossa organisaatio rakennetaan kokonaan uusiksi. Kolmas yksittäinen seikka on Kouvolan hyvä logistinen sijainti lähellä pääkaupunkiseutua.
Meidän tulee kuitenkin muistaa, että pelkkä lääkäreiden rekrytointi ei vielä riitä. Pitkällä tähtäimellä tärkeää on saada heidät sitoutettua kaupunkiin. Työnkuvan ja vastuiden tulee vastata koulutustaustaa. Myös kehittymismahdollisuudet tulee turvata. Jos nämä kaksi asiaa huomioidaan järkevästi, palkkauksessa löytyy todennäköisesti joustovaraa. Kuten sanonta kuuluu: "Raha ei aina ratkaise."
Olen itse ollut kiinteästi mukana tekstin alussa mainitussa johtavan ylilääkärin rekrytointiprosessissa. Erikoista tässä on se, että päätimme käyttää rekrytointifirmaa, koska omin voimin asiat eivät edenneet. Jos huippuosaajia etsitään, etsintään pitää valjastaa ammattilaiset. Näen, että uuden Kouvolan tulee käyttää tulevaisuudessa entistä enemmän rekrytointifirmoja, jotta tänne saadaan oikeasti huippuosaajia toimialasta riippumatta.
Niin, uusi johtava ylilääkäri on siis uinut verkkoihin. Tässä vaiheessa häntä ei saa päästää enää karkaamaan!
Haasteita
19.11.2008
Nyt on sitten valinnat vahvistettu ja edessä arkinen aherrus. Hallitus aloittaa toimintansa välittömästi. Olen viime päivinä miettinyt jo edessä olevia haasteita, joista ajattelin tässä tuoda esiin muutamia keskeisiä.
On selvää, että hallituksen prioriteetti numero 1 on ensi vuoden budjetti, joka ei todellakaan ole helppo tehtävä. Semminkin, kun näen tärkeänä, että budjettiin saadaan sisällytettyä konkreettisia esityksiä meidän vaaliohjelmasta. Tässä tilanteessa on kuitenkin edettävä maltillisesti. "Kaikki, heti, mulle, nyt" ajattelu ei pitkälle kanna. Isot kokonaisuudet on syytä toteuttaa johdonmukaisesti pala kerrallaan.
Hyvinvointipoliittisen ohjelman valmistelu tulee aloittaa ensi tilassa. Se on nimenomaan laaja kokonaisuus, mutta erikseen haluan mainita lasten ja nuorten oppilashuollon resursoinnin sekä perusterveydenhuollon laaturemontin.
Joukkoliikenteen kehittäminen tulee käynnistää välittömästi ensi vuoden alussa. Näkisin, että kaupunkilipun kehittäminen, Voikkaa - Anjala laatukäytävän rakentaminen sekä henkilöliikenteen logistiikan tehostaminen ovat kaikkein kiireellisimmät asiat, joista on hyvä aloittaa.
Elinkeinopolitiikassa tärkeää on suunnata resurssit ensisijaisesti uuteen kehitysyhtiöön, Kouvola Innovationiin. "Panokset itse toimintaan, ei hallintoon", on hyvä ohjenuora tässä tapauksessa. Elinkeinostrategian valmistelussa tärkeää on ottaa huomioon elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien tarpeet sekä toiveet. Poliitikkojen tehtävä on lopulta määrittää, mitä tehdään ja mitkä ovat strategiset painopisteet, joihin panostetaan.
"Mielenkiintoista, niin mielenkiintoista", voisin tiivistettynä todeta.
Lopuksi heitän pallon sinulle, arvoisa lukijani. Nykyään puhutaan paljon hyvistä käytännöistä. Termi on mainittu myös kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymässä siirtymävaiheen kaupunkistrategiassa. On erittäin tärkeää, että käytännöt saataisiin palvelemaan kaikkia Kouvolan asukkaita. Jos siis tiedät hyviä käytäntöjä, kerro rohkeasti niistä minulle!
Unelmapesti
15.11.2008
Sain kollegaltani päivällä viestin, jossa hän tiedusteli fiiliksiäni kahden nukutun yön jälkeen. "Mahtava olotila", taisin vastata. Ja näin todellakin on. Nyt muutama päivä tapahtuneen jälkeen pystyn jo käsitykseni mukaan rationaaliseen analyysiin aiheen tiimoilta.
Hallituksen ykkösvarapuheenjohtajuus on todellakin minulle unelmapesti. Ensinnäkin se on paikka, jossa saa laittaa itsensä tosissaan peliin. Tällä hetkellä minusta oikeasti tuntuu, että voisin tehdä politiikkaa kellon ympäri.
Toisekseen nyt pääsen vaikuttamaan asioihin aivan uudella tavalla. Toki pitää muistaa, että valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.
Kolmanneksi ykkösvarapuheenjohtajuus on aitiopaikka "kasvuun" puheenjohtajan vanavedessä.
Kokonaisuuutena suurimpien tunnekuohujen jälkeen tilanne on nyt normalisoitunut. Edessä on työtä, työtä ja taas kerran työtä. Olen aina sanonut, että uusien haasteiden tullessa eteen tutustun ensin tehtävään huolellisesti ja sitten otan hommat haltuun. Ja näin aion toimia myös nyt. "Se, mikä tehdään, tehdään kunnolla tai ei ollenkaan". Heti ensi viikon alkupuolella aloitan toimenpiteet, joista voit lukea myös täältä päiväkirjasta.
Hihat on siis kääritty, kuten Kouvolan Sanomien haastattelussa tänään kerroin. Hanskoja ei tosin ole vielä toimitettu. Voi toki olla, että Pousin Jussi minulle Kokoomuksen suosiossa olevat "talkoohanskat" jostain kaivaa.
Siinä tapauksessa laitetaan hanskat käteen ja ryhdytään hommiin!
Historiallinen hetki
13.11.2008
Arvoisa lukijani, kirjoitan nyt ainoastaan muutaman kommentin. Olen sen verran liikuttuneessa tilassa, että mitään järkevää en kuitenkaan välttämättä pysty kertomaan.
Kouvolan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö valitsi minut illan kokouksessaan Kouvolan kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Kiitos vielä kerran luottamuksesta! On niin hienoa, että kenttäväki halusi juuri minut hoitamaan kyseistä vaativaa tehtävää.
Yhtä kaikki, olen valmis ottamaan haastavan tehtävän vastaan. Elämäntilanteeni kokonaisuutena mahdollistaa tehtävän täysipainoisen hoitamisen. Lisäksi se on juuri sitä, mitä haluan tehdä! Unelmapesti!
Nyt yritän käydä nukkumaan. Tosin uni ei välttämättä ihan helposti tule silmään tämän kaiken jälkeen.
Tunteiden vuoristoradalla
9.11.2008
Politiikka ei aina ole todellakaan helppoa. Itse asiassa se voi olla käsittämättömän raakaa. Hyvä lukijani, viime päivät ovat olleet minulle ehkä elämäni vaikeimmat. Olen ollut suoraan sanottuna tunteiden vuoristoradalla. Sen vuoksi olen ottanut hieman etäisyyttä myös päiväkirjaani. Nyt on kuitenkin oikea hetki palata areenalle!
Vaikeilla hetkillä muistin muuten sloganini "Elämässä ei koskaan pidä luovuttaa. Mikä tänään tuntuu mahdottomalta, voi jo huomenna olla mahdollista". Nyt olen täynnä taistelumieltä. Katsotaan kortit loppuun asti!
Kysymys on tietenkin demareiden johtavista luottamushenkilöpaikoista. Taustalla tapahtuneita asioita en halua tässä vaiheessa julkisesti kommentoida. Oma tavoitteeni tulee olemaan hallituspaikka, myös 1. varapuheenjohtajan paikka hallituksessa kiinnostaa.
Arvoisa lukijani, mieltä lämmittää uskomattoman paljon se tuki, jonka olen etenkin kuntalaisilta viime päivinä saanut. Se on minulle kaikkein tärkeintä. Kiitos siitä! Olen kuullut, että porukka etenkin Inkeroisissa on käytännössä nousemassa barrikadeille, jos jään hallituspöydän ulkopuolelle.
Niin, 460 ääntä. Niitä ei kukaan minulta voi pois ottaa. Äänestäjät halusivat oikeasti MUUTOSTA ja uutta ilmettä sekä otetta asioiden hoitoon. Keskiviikkona nähdään, toteutuuko demokratia. Toivon sydämestäni, että demokratia ei jäänyt Vaakunan vaalivalvojaisiin pari viikkoa sitten.
Neuvottelemassa
4.11.2008
No niin. Maanantai-iltana saatiin sitten poliittisten ryhmien välillä syntymään yhteisymmärrys siitä, miten keskeiset puheenjohtajuudet ja muut paikat jaetaan. Henki neuvotteluissa oli koko ajan rakentava vallitseva asetelma huomioiden. Sovittiin yhdessä, että kunnioitetaan vaalin tulosta. Näin ollen tekniset vaaliliitot eivät tulleet kuvioihin missään vaiheessa.
Itse olin neuvottelijana ensimmäistä kertaa. Täytyy todeta, että varsin opettavainen ja mielenkiintoinen viikko on takana. Etenkin vaalimatematiikka on asia, joka vaatii paneutumista. Ihan hyvin pääsin kuitenkin sisään kuvioihin. Kokonaisuutena olen meidän neuvotteluryhmän toimintaan tyytyväinen. Onnistuimme saamaan ne keskeiset tehtävät, jotka valtuustoryhmä tavoitteeksi yksimielisesti asetti. Meidän ryhmä oli tarvittaessa tiukka, mutta myös kuunteli muiden tarpeita ja jousti asioissa, joissa oli etukäteen sovittu joustovara.
Niin. Tiivistettynä voi todeta, että demareille tulee valtuuston puheenjohtajuus sekä 3. varapuheenjohtajuus. Lisäksi kaupunginhallitukseen 4 paikkaa sekä 1. varapuheenjohtajuus. Erittäin tärkeä huomio on, että hallituksen elinkeinojaoston pj:n paikka on myös meillä.
Lautakunnista halusimme erityisesti perusturvalautakunnan puheenjohtajuuden, joka myös toteutui. On muuten tärkeä paikka, siellä liikutellaan pyöreästi noin 300 miljoonaa euroa ja pidetään huolta ihmisten hyvinvoinnista. Meille oli sosialidemokraatteina merkittävää saada myös henkilöstölautakunnan pj:n paikka, joka sekin toteutui. Kolmas lautakuntapuheenjohtajuus tulee olemaan kulttuuri-ja kirjastolautakunta, joka on myös varsin näkyvä paikka. Demareilla on valtakunnallisesti kovia tavoitteita kirjastopalveluihin liittyen, joten siinäkin mielessä erittäin hyvä juttu.
Sokerina pohjalla on Kouvola Innovation kehitysyhtiön hallitus, johon demareille on varattu jo nyt paikka. On siis hallituksen elinkeinojaoston puheenjohtajuus sekä Innovationin hallituspaikka. Taisin mainita jo ennen vaaleja, että demarit tekevät rohkeaa elinkeinopolitiikkaa uudessa Kouvolassa. Nämä edellä mainitut keskeiset elinkeinopoliittiset paikat tukevat tätä tavoitetta aivan loistavasti!
Nyt se sitten alkaa, nimittäin vääntö omassa ryhmässä paikkojen täyttämisestä. Siihen vääntöön palataan ihan lähipäivinä. Julkisesti kerron omista tavoitteistani ihan ensimmäiseksi täällä päiväkirjassa, hyvä lukijani.
<< Edelliset